Digimainonnan panostusten jakautuminen Suomessa kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana vuonna 2018.
Digimainonnan panostusten jakautuminen Suomessa kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana vuonna 2018.
Suomesta löytyy edelleen kekseliäisyyttä myös mainonnassa :), ja tämä mainos sopii kyllä hyvin tähän Applen iPhone 6:n lanseerauksen ajankohtaan. Harvoin näkee suomalaisia mainoksia jaettavan näin reippaasti sosiaalisissa medioissa.
Puolet Suomen verkkomainonnan euroista kuluu Googleen ja Facebookiin. Kotimaista sisältöä tulee kehittää, jotta omat mediamme ja verkkokauppamme tulevat ainakin löydetyiksi näiden kansainvälisten mediajättien kautta.
Reaaliaikainen monitorointi Internetiin ladattavista sisällöistä.
Suomessa suosittuja sosiaalisen median palveluita koosteena.
Sosiaalista mediaa tutkitaan, asiantuntijoita ja oppaita riittää, mutta monesti lyhyet ja napakat selvitykset auttavat parhaiten alkuun, esim. tuore hämäläinen opinnäytte otsikolla ”Sosiaalisen median hyödyntäminen pienten elintarvikeyritysten viestinnässä”.
Kuluttajaviraston linjauksen mukaan yritysten ja muiden ammattibloggareiden blogeissa pitää kertoa bloggauksen sisältämästä mainonnasta.
Hei! Katsokaa alla olevan linkin takaa muutamia selkeitä lukuja eri digikanavista ja medioista, koskien yritysten Web-sivustoille tulevan liikenteen lähteitä ja laitteita. Infograafin alaosasta löytyy taulukko, mikä havainnollistaa erityisesti LinkedInin vahvan roolin some-kanavien kerhossa, siis liikenteen ohjaamisessa halutulle sivustolle; Insight. Kokonaisliikenne…
Tänään starttaavan, Suomea edelleen digitalisoivan, Digitalist-verkoston Web-sivun löydät tuolta ja avajaistilaisuuden live stream löytynee täältä: Digitalist stream
Viime lauantaina eli 18.5.2013 järjestettiin vapaamuotoisen, löyhän mutta intensiivisen oloisen sosiaalisen median porukan tapaaminen Espoon Aalto Design Factoryssä. SomeTime2013.