Digimainonnan panostusten jakautuminen Suomessa kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana vuonna 2018.
Digimainonnan panostusten jakautuminen Suomessa kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana vuonna 2018.
Cannes Grand Prix 2016, voittajat, Adweekin kooste
Älä unohda sähköpostia, mutta kannattaa harkita perinteistä postia myös vaikkapa tapahtumien kutsuissa, sillä sen huomioarvo voi olla paljon sähköpostia parempi.
MARKin Suhde 2012-seminaarin videokoosteet löytyvät tästä artikkelista. Mobiilimarkkinointi on nousemassa varteenotettavaksi markkinointikanavaksi vihdoinkin.
Kuva Facebookin mobiilikäytöstä eri mantereilla.
Keskeyttävä mainonta ärsyttää, varsinkin telemarkkinointi ja tekstiviestit.
IAB Finland ry on julkaissut mobiilimainonnan standardit ns. perusmainosmuodoille.
Mobiilimarkkinointi kasvaa ja kehittyy älypuhelinten leviämisen myötä, mutta myös Microsoftin ja Nokian liiton kautta.