Big datan eli valtavien tietomassojen analysointi on kuulunut liike-elämän, varsinkin markkinointiväen, viime vuosien trendikkäisiin termeihin. Aikaisemmin puhuttiin tietokantojen hyödyntämisesta (data miningista, database managementistä jne.), mitä vieläkin toki tehdään, mutta nyt tuo kaikki on saanut uuden termin ja mittasuhteet. Asia eroaa kuitenkin tietokantatyöstä siten, että big datan tietomassat ovat usein valtavia ja tietoa haetaan myös oman hallintapiirin ulkopuolelta. Kun asiakkaista ja kuluttajista kerää paljon tietoa, yritykset voivat esimerkiksi kehittää myyntiään ja markkinointiaan. Minusta big datan hyödyntämisessä tärkeintä on datan muuttaminen informaatioksi, sen arvon jalostaminen siis, eikä tietomäärä itsessään.
Big data muuttaa tietojärjestelmien investointirakennetta siten, että erilaisten algoritmien ja analyysien tekemisestä tulee suurempi investoinnin osa-alue. Laitteet, käyttöjärjestelmät ja tietokannat jäävät huomattavasti pienemmälle painoarvolle. Resursseja jää näin enemmän laadukkaampien käyttöliittymien, visualisoinnin, analysoinnin ja algoritmien rakentamiseen. Visualisoinnin merkitys nousee korkealle, koska kaikkea oleellista tietoa ei saada mahtumaan, tai se ei ole käytettävää, yhdelle näyttöruudulle. Parhaimmat uudet ratkaisut käyttävätkin 3D:tä hyväkseen käyttöliittymissä, sillä sellaisessa ratkaisussa esim. rakennusta voidaan tarkastella 3D -mallina ja sen sensoriverkkojen lähettämä data saadaan vaikkapa iPadin näytöllä hyödynnettäväksi. Internet of Things eli asioiden Internet liittyy aiheeseen siten, että vaikkapa samaa rakennusta voidaan ohjatakin 3D-käyttöliittymän kautta – paikantaa esimerkiksi rikkinäinen lamppu, säätää lämpöä, löytää kosteusongelmat ja ohjata ilmastointia. Kyse ei siis ole vain markkinoinnin uusista CRM-tyyppisistä kohdistamistuotteista, vaan hyvin laajoista käyttöalueista. Tiedon hakijalle taas selkein esimerkki big datan hyödyntämisestä on itse Google – sehän indeksoi Internetin valtavat tietomäärät ja julkaisee ne hakutulossivulla.
Löysin tänään Hesarista artikkelin kirkon Kotimaa-yhtiöstä big datan hyödyntäjänä – suuremman luokan segmentointia ja jopa kartat mukana! Lue tästä lisää eli Iso data auttaa pappia saarnassa
Vastaa