Tämän bloggauksen kirjoittaa 3D Internetin tutkija, guru ja evangelista Jani Pirkola Cyberlightning Oy:stä. Kyseinen yritys on maailman kärjessä mm. realXtend-järjestelmän hyödyntämisessä ja kehittämisessä, erittäin hyvin verkottunut 3D-asioissa Euroopassa ja Suomessa 3D Internet -alueen veturi. Ampiiri tulee syventymään myös tähän aiheeseen jatkossa.
Janilta yhteenvetoa 3D Internetistä, tuleviakin kirjoituksia pohjustamaan:
”3D Internet on aika tavalla samanlainen kuin nykyinenkin Internet. Surffailussa eron huomaa siitä, että palvelut kuvataankin 3D grafiikan keinoin eikä 2D grafiikan avulla kuten nykyään. Vanhemmat ihmiset (kuten minä) muistavat wanhat hyvät ajat, jolloin oli vielä mustavalkoisia televisioita. Silloin niitä sanottiin televisioiksi. Uusia värillisiä televisioita sanottiin väritelevisioiksi, mutta nykyään asian arkipäiväistyttyä puhutaan vain televisioista ja mustavalkotelevisioista. Sama tulee tapahtumaan Internetissä, eli kymmenen vuoden päästä ei puhuta 3D Internetistä erikseen, vaan ehkäpä jo voidaan mainita, että silloin ennenmuinoin käytettiin 2D Internetiä!
Ensimmäinen innostuksen aalto oli Linden Labin Second Life, joka on toki vieläkin olemassa. Se aiheutti v.2007 jonkinlaisen kultaryntäyksen, joka sitten lässähti kaikkien harmiksi. Siitä kuitenkin opittiin yhtä sun toista, esim. kuinka palvelut voidaan kuvata 3D:n avulla ja mitä ei kannata tehdä. Second Life jatkaa elämäänsä sosiaalisena kanavana, kun samaan aikaan 3D:n käyttö jatkaa matkaansa eteenpäin kehittyneempänä.
2D:n eli tasopintojen käyttö kaikenlaisten asioiden kuvaamiseen ei ole kätevää ja järkevää asioiden kuvaamisen kannalta. Se vaan on ollut käytännön pakko, sillä paperi on halpaa ja helppoa käyttää ja sitä on mukavampi kuljettaa kuin muovailtavia patsaita, noin niinkuin esimerkiksi. Nyt tietokoneet tekevät mahdolliseksi 3D:n käytön asioiden kuvaamiseen, mutta ihmiset ovatkin niin tottuneita vanhaan malliin, että eivät edes tajua mistä on kyse! Kuka tahansa 3-vuotias voi auttaa kertomaan tästä lisää…
Ohjelmoijille kävi 90-luvulla samalla tavalla. Keksittiin olio-ohjelmointi, jota muuten nykyään sanotaan pelkästään ohjelmoinniksi. Vanhat ja kokeneet koodarit eivät ymmärtäneet mistä on kyse ja heidän piti oppia ensin irti vanhasta tavasta ohjelmoida, jotta pystyivät oppimaan uuden olio-ohjelmoinnin. Uudet, vielä ohjelmointia oppimattomat opiskelijat sen sijaan ymmärsivät olio-ohjelmoinnin nopeasti ja helpommin kuin vanhan tavan, koska se oli luonnollisempaa ihmisen ajattelulle. 3D (esimerkiksi muovailu tai leegoista rakentaminen) on samalla tavalla lapselle luontaisempi tapa ilmaista itseään kuin paperille piirtäminen.
Ennustan, että v. 2014 tulee olemaan vallankumouksen vuosi, kun markkinoille tulee uusia ja helppoja 3D-laitteita ja niille keksitään järkevää käyttöä! Jos haluat olla mukana ja napata aikaisille linnuille varatun madon, niin voin auttaa ideoimaan!”
Tutustu myös CyberSlideen, 3D visualisointiin tehtyyn helppoon työkaluun tässä
osoitteessa!
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Vastaa